perjantai 29. elokuuta 2014

Kansanmusiikin kirjoa Pori Folkissa 23.8.2014



Viime lauantaina kävimme pyörähtämässä Pori Folkissa, joka järjestettiin tänä vuonna viimeistä kertaa. Piisakkaalla oli 30 minuutin esiintyminen kauppakeskus BePOPissa ja 20 minuutin esiintyminen idyllisessä Korsmanin talon pihapiirissä. Kuten kansanmusiikkitapahtumissa aina, esiintymispaikkojen haastavat olosuhteet luovat oman jännityksensä ja niin oli tälläkin kertaa. Kauppakeskuksessa meillä oli vaikeuksia kuulla toistemme soittoa ja Korsmanin talolla sekä oman että soittokaverin instrumentin sävelet helposti karkasivat jonnekin kauas. Pori Folkin ansioksi on kuitenkin sanottava, että siellä äänentoisto on joka vuosi järjestetty mallikelpoisesti. On sitten ihan omaa kokemattomuutta, kun ei ole äänentoiston kanssa tottunut esiintymään.

Andre van Balen kauppakeskus BePOPin lavalla


Kauppakeskus BePOPin pelimanniesiintymiset ovat keränneet vuosittain paljon kiinnostunutta yleisöä.


Tällä kertaa oli mukavasti aikaa kierrellä ja nauttia muiden esityksistä. Kuulimme Andre van Balenin taiturointia ja syömään kävellessä pysähdyimme kuuntelemaan härmäläisiä lauluja esittävää Pömpeliä Eetun aukiolle. Saapuessamme Korsmanin talolle oli Ida Elina aloittanut juuri soittonsa.

Ida Elina ja 39-kielinen kantele

Sateesta huolimatta Korsmanin talon pihapiirissä oli sisukkaita kuuntelijoita.

Ida Elina oli meille uusi tuttavuus, mutta erittäin miellyttävä sellainen. Hänen afroamerikkalaisesta musiikista ammentava kantelegospelinsa on jotakin aivan uudenlaista ja yllättävää. Musiikissa on vaikutteita niin popmusiikista, r&b:stä, jazzista ja etnisestä musiikista. Lisäksi kuuntelijalla on myös katsottavaa, sillä Ida Elinan kanteleen taitavaa soittoa on kiehtovaa seurata.

Omien esitystemme jälkeen päätimme vielä käydä kuutelemassa Eetun aukiolla pian aloittavaa Tundramatiksia. Tämäkin yhtye oli meille entuudestaan tuntematon, vaikka keikan alettua muistin kyllä lukeneeni yhtyeestä kertovan artikkelin. 

Tundramatiks Eetun aukiolla

Tuomas osti Marttojen paistamaa vohvelia.
Tundramatiks sai kaikki aistit valppaiksi musiikillaan, jota on vaikea kuvailla. Yhtye itse kuvailee tyyliään folkpunkiksi ja sitä se toden totta on, mutta mukana on lisäksi vaikutteita vähän kaikkialta: balkanilaisesta musiikista, romanimusiikista, rockista, popista ja vaikka mistä. Adjektiivit rajaton ja liike ehkä kuvaavat hyvin vaikutelmaa, jonka bändistä sai. Joka tapauksessa, tähän musiikkiin on palattava yhä uudelleen, jotta kuulee sen eri vivahteet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti